Eräs tarina, johon Keravan kirkko liittyy oleellisesti! 

Oli mielenkiintoinen syksyinen päivä vuonna 1970. Heräsimme sateiseen päivään kihlattuni ja minä. Tänään oli se päivä, kun meidät vihittäisiin kristilliseen avioliittoon. Kihlattuni oli hoitanut viralliset asiat ja pastorin kanssa sopinut vihkipaikan, johon meidän oli määrä saapua. Paikka oli sakasti. Alkuun oli pieniä hankaluuksia, kuten että sopimamme kyyti ei tullut. Jostain todistajat saivat auton, joka kyyditsi meidät keskustaan, pääsimme pois vesisateesta. Sitten alkoi mietintä, että mikähän on se sakasti ja aikamme pähkäiltyämme totesimme, että se sakasti on tässä. Odoteltuamme jonkin aikaa ihmettelimme, että ei kirkkoherraa näy. Bestman loihe lausumaan, että jospa tämä ei olekaan oikea paikka, että jospa meidän vihkipaikka onkin kirkko. 

Miesväki lähti etsimään kirkkoa. Me koko tämä pieni seurue olimme vastatulleita tänne Karjalan kunnailta ja siellä olimme tottuneet vanhoihin mahtaviin kirkkoihin ja semmoista ei löytynyt täältä. Tarina jatkui niin, että bestman etsiessään "törmäsi" isokokoiseen arvokkaan näköiseen herraan joka kertoi, että häneltä on vihittävät kadonneet. Sen jälkeen kirkkoherra tuli tykömme ja selitti, että tämä on kirkko. Tämä edustaa uutta modernia rakennussuuntausta. Niin sitten lähdimme kävelemään sakastia kohti.

Matkalla kirkonmies kertoi, miten hän oli niin pettynyt, kun luuli meidän peruneen koko jutun ja oli myös erittäin iloinen, että niin ei käynyt. Niin sitten kommellusten jälkeen me kuitenkin saimme toisemme. Vihkimisen jälkeen jatkoimme vielä juttua kirkkoherran kanssa. Hän lohdutti meitä, ettei tarvitse nolostua tästä. Hän kertoi, että tämä on uutta suuntaa kirkkorakennuksissa ja kyllä kirkkopiireissä tästä paljon puhuttiin. Lopuksi vielä sanoi, että totutte tähän te nuoret kun me vanhemmatkin olemme tottuneet. Niin on kyllä käynyt! Muistamme lämpimästi arvokkaan oloista kirkkoherraa. Kyllä taas joululaulut heläjävät kirkkaasti tässä kirkossamme Keravalla! 

Leena Silvennoinen