Keravan kirkko

Keravan kirkko ulkoapäin.

Papintie 2, 04200 Kerava

Päivystävä vahtimestari p. 0400 378 080.

Virtuaalikirkkokierros

YouTube-video

Keravan kirkossa sunnuntaiaamuna klo 10 alkavaan jumalanpalvelukseen voi osallistua kirkossa ja Keravan seurakunnan YouTube-kanavallaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Kirkon tilat

Kirkkosalissa on tilaa noin 350 hengelle. Kirkossa on erinomainen akustiikka ja kaikilta istumapaikoilta on esteetön näkymä alttarille.

Kirkkosalin valaistus on säädeltävissä ja äänentoistojärjestelmä on suunniteltu erikseen puheelle ja musiikille. Järjestelmä mahdollistaa myös toimitusten stereofonisen nauhoittamisen.

sisäkuva kirkon alasalissa.
Kirkon alasali.


Kirkon alakerrassa on seurakuntasali (kirkon alasali) ja pieni keittiö. Kirkon alasalissa voi järjestää vaikka kastekahvit. Paikkoja on n. 40 hengelle.

Kirkon läheisyydessä, Lapilantien toisella puolella on sankarihautausmaan ja rinteessä muualle haudattujen muistelupaikka.

Kirkon varaaminen

Jos haluat varata kirkkoa tai kirkon alasalia perhejuhlia tai muita tilaisuuksia varten, ota yhteyttä seurakuntatoimistoon, p. 09 478 488

Kirkkoa ei voi varata sellaisiin yleisötilaisuuksiin, joihin myydään pääsylippuja. Ohjelmien myynti on mahdollista.

Lisätiedot tilojen vuokraamisesta ja hinnoista

Panoraamaesitykset 

 

Panoraama kirkkosalistaLinkki avautuu uudessa välilehdessä Panoraamaesitys kirkkosalista

 

 Panoraamaesitys kirkon alasalista

 

Panoraamaesitys kirkonmäeltäLinkki avautuu uudessa välilehdessä Panoraamaesitys kirkonmäeltä

 

 

Esteetön kulku Hakalantieltä

Kirkkosaliin pääsee esteettömästi kirkon yläovilta (Hakalantien ja Lapilantien risteys). Niiden edessä ovat myös invapysäköintipaikat. Kirkkosalin ja alasalin välillä kulkee hissi. 

WC:t sijaitsevat alakerrassa.

Parkkipaikkoja on seurakuntakeskuksella, kirkon yläovien luona ja Wanhan pappilan parkkipaikalla.

Sijainti kartalla

Tiedustelut ja varaukset:

09 478 488 seurakuntatoimisto

Sydäniskuri Sydäniskuri
Esteetön kulku Esteetön kulku
Esteetön wc Esteetön wc
Hissi Hissi
Induktiosilmukka Induktiosilmukka
Leikkinurkkaus Leikkinurkkaus
Pysäköinti Pysäköinti
Pysäköintipaikka liikuntaesteisille Pysäköintipaikka liikuntaesteisille
Turvallinen tila Turvallinen tila
wc wc
Kahviastiasto
Ruokailuastiasto
Keittiö
Pöytiä ja tuoleja
Tuoleja riveissä
Wifi
Videotykki
Piano/flyygeli
Äänentoistolaite
Striimauslaitteet (tapahtumille)
Kastemalja
Omatoiminen tilaisuus

Tapahtumat

su 5.7. klo 10.00

Papintie 2, 04200 Kerava

Messu klo 10

Tervetuloa apostolien päivän messuun!
ti 7.7. klo 9.30

Papintie 2, 04200 Kerava

Aamurukous

Tervetuloa aamurukoukseen!
to 9.7. klo 18.00

Papintie 2, 04200 Kerava

Kesäillan viikkomessu klo 18

Tervetuloa messuun!
to 9.7. klo 18.30

Papintie 2, 04200 Kerava

Vesper-ryhmä

Tervetuloa rukoilemaan yhdessä!
su 12.7. klo 10.00

Papintie 2, 04200 Kerava

Messu klo 10

Tervetuloa jumalanpalvelukseen
ti 14.7. klo 9.30

Papintie 2, 04200 Kerava

Aamurukous

Tervetuloa aamurukoukseen!
to 16.7. klo 18.00

Papintie 2, 04200 Kerava

Kesäillan viikkomessu klo 18

Tervetuloa messuun!
su 19.7. klo 10.00

Papintie 2, 04200 Kerava

Messu klo 10

Tervetuloa jumalanpalvelukseen